Elikkäs tästä se sitten lähtee. Nyt alkaa tuntumaan, että suutarinkin lapselle löytyy ne kengät.

Eilen oltiin Ruutin kanssa kaupunki kierroksella. Päätin, että ulkona kohdattavat asiat hoidetaan pienen punaisen vinkuvan pallon voimalla. Toimii muuten aika kivasti. Miksihän jätin sen kesällä pois lenkeiltämme?! Paikallaan (kun olemme leirityneet =) ollessamme syömme nakkeja/lihapullia ym. herkkua kun lapsi lähestyy. Itselläni on nyt suht selvillä miten edetään. Tölkki toimi myös, mutta jotenkin tuntui, ettei se tuonnut ratkaisua tai ainakaan saanut pentua rennoksi. Hiljentämisessä se oli oiva väline, mutta epäluottamus lause säily Ruutilla ja lopulta se siirsi sen myös muhun, kun edes johta ei tukenut toista epävarmana hetkenä. Alan siis kallistumaan positiivisen oppimisen puoleen tässä asiassa. Tölkillä kyllä saa koiran hiljaiseksi, mutta pelkoa se ei poista. Uudelleen ehdollistaminen taas tuo avun tuohon. Vaatii ohjaajalta aika paljon suunnittelua, tiedon hakua ja taitoa soveltaa käytäntöön, mutta otan tämän positiivisena haasteena. Olenhan joskus haaveillut ongelmakoirakouluttajan urasta =D

Kadulla kohdatut lapset menivät todella hyvin. Tärkeintä on se, että itse olen tarkkana ja huomioin ympäristöä, mutta kuitenkin niin, että annan pennulle vaikutelman, että olen rento eikä mua ympäröivässä maailmassa kiinosta mikään... aika vaikeaa, mutta opetellaan.

Prsismassa jäimme aulaan mistä näki hyvin ohi kulkevat ihmiset. Ruut selvästi jännitti tilannetta, koska olimme olleet siellä aijemmin pari päivää sitten ja silloin Ruut ahdistui todella lapsista enkä minäkään osannut tukea pentua vaan komensin olemaan hiljaa.

Jännitin reissua aikalailla. Rukoiltuani sain kuitenkin ihmeellisen tyynen olon. Kyllä rukouksessa on sitten vaan voimaa! Tutut kyllä tuntevat millainen stressaaja olen. Nyt kuitenkin olin täysin tyyni. Ihan hämmästytti itseänikin. Asia kun on aina aihdistanut mua hyvin paljon (Ruutin möhkimiset lapsille)

Aluksi heittelin nameja Ruutille joita se etsi hiukka varovaisesti pälyllen ympärille. Aika pian Ruut kuitenkin kävi makaamaan! Syöttelin nameja aina lasten ilmaantuessa näkyviin. Ruut suostui syömään hyvin, mutta puolessa välissä alkoi haukkumaan kun meidän kohdalle pysähtyi äiti lasten rattaiden kanssa. Yleensä tuollaisessa tilanteessa mulla menee pasmat sekaisin ja tunteet saavat vallan. Nyt olin täysin rento ja pystyi keskittymään tekemisiini. Rauhoittelin pentua ja yllätys oli suuri kun pitkästä aikaa Ruut haki turvaa minusta tulemalla jalkojeni taakse, kun istuin. Jatkoin namien syöttämistä ja sain Ruutin taas rauhoittumaan. loppu aika menikin sitten todella hyvin! Ruut suostui makaamaan vapaaehtoisesti. jopa juokseva poika ei saanut möhkimistä aikaan. Vain satunnaisia pieniä möhkäsyjä kuului, mutta hyvin, hyvin vaimeana. Prsimasta lähdimme hyvin iloisina ulos. Ruut'kin heilutteli häntäänsä. voi miten riemuissani olin kokemuksestamme! Turhaa edes sanoa, että jatkamme valitulla urall =D