Sää ei meitä eilen suosinut, mutta se ei onneksi vaikuttanut kummankaan mieli alaan.

Sivulletulo+kontakti: Tuli todella kivasti sivulle, mutta vapautti itsensä aluksi aikamonta kertaa. Pyysin aina uudestaan sivulle ja tulikin aina mielellään siihen takaisin. Eli idea oli ottaa heti perään katsekontaktia. Loppu onnistuikin oikein hyvin ja malttoi kuunnella "vapaa" käskyä.

Seuruu: Ensin namilla. Muutaman askeleen suoria otettiin. Kontakti todella hyvä. Ensimmäinen perus asento liukui hiukka pitkäksi (parikyt senttiä), mutta Ruut korjasi sen heti itse peruuttamalla. Loput pysähdykset olivatkin sitten todella napakoita. Namilla lisäksi suorasta seuruusta palkkausta. Keksin kivan jutun. Toisessa kädessä naksu ja toisessa nameja. Seurautetaan pikkupätkä jolloin naksu ja Ruut saa omatoimi imuttaa itseään housun saumassa. Kun nami tarjoilu loppuu seuraa taas hyvässä kontaktissa, jonka jälkeen naksu ja hetki imutusta. Aika kiva leikki. Taidan ottaa jatkossakin tuota =D

Seuruu lelulla: Muutama suora jolta lelu palkka. Ei edistänyt. Sitä vastoin aijaa hiukka lelua pälyillen silmä kulmasta kun se on mun kädessä sauman kohdalla... En nyt ole siihen puuttunut, koska luulen sen menevän ohi sillä, että saan sen kauan kaivatun treeniliivin, josta on sitten nopeaa poimia lelu palkaksi. Taskusta sitä on vaikea kaivella. Lisäksi lelu kädessä harjoitusta ollaan tehty sen takia, että edistäminen jäisi pois ja onhan se ihan kivasti jäänytkin. Ajoittain kuitenkin hiukka edistää, jos esim. ollaan isolla kentällä missä pienellä meinaa mopo karata tassuista ;0)

Metallinouto: Pari heittoa, pentu sivulla. Hinku on kova ei meinaisi malttaa olla sivulla, kun kapulaa heitetään. Pannasta siis kiinni pidettävä. Katsekontaktista käsky. Lähtee todella nopeasti ja suoraan. Ehkä mun makuun saisi ottaa hiukka nopeammin suuhun, mutta eiköhän vauhtia tule iän myötä lisää. Nyt kuitenkin ottaa kapulan niin, ettei kunnolla ehdi pysähtymään. Palkka vasta ihan lopussa. Vauhtia on tullut lisää tuohon palautukseen.

Seiso: Sivulla kuljetin pentua ja siitä seiso. Pysähtyy aika kivasti. Hiukka liikkuu siinä vaiheessa, kun käännyn sitä kohti, kun ennakoi lelun heittoa. Loppuun kuitenkin yksi todella hyvä onnistuminen, jossa pysähtyi hyvin ja antoi mun kääntyä pysyen kuitenkin paikoillaan.

Maahanmeno: Tämä on nyt hidastunut aijaamisen myötä... hö! Se oli niin hyvä vielä hetki sitten. Huomaan, että nopea tempoisella "maahan" "kii" leikillä siihen saa nopeutta, kun ei anna pennulle aikaa miettiä. Toinen josta Ruut innostui ihan valtavasti on semmoinen leikki jossa pyydän sitä pyörimään itsensä ympäri ja muutaman kierroksen jälkeen hihkasen "maahan" Ruut heittäytyy maihin, kuin Pertti Ukkola painimattoon ;0) Saa nähdä tuleeko noista leikeistä jotain lieve ilmiöitä tulevaisuudessa esim. kisoissa. Nyt ne toimii ja saa turhat jumit pois, joten näillä mennään toistaiseksi.